Yksipuolisuus
Yksi yleinen virhe on se, että ihmiset ajattelevat oppimisesta liian yksipuolisesti. Tehdään yhtä asiaa niin kauan, että osataan se ja vasta sitten siirrytään seuraavaan. Tämä on tutkimusten mukaan aika huono tapa oppia melkein mitä tahansa. Parempi tapa olisi oppia vähän ja siirtää oppimaansa heti käytäntöön. Hyvä olisi välittömästi opiskella samaa asiaa myös täysin erilaisin tavoin. Esimerkiksi moni opiskelee vieraiden kielten sanoja pieninä pätkinä uudestaan ja uudestaan toistamalla niin monta kertaa, että varmasti osaa ne. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että pitäisikin ottaa iso määrä sanoja, jotka vie käytäntöön ja keksii niistä omia juttuja, vaikkei osaisikaan niitä vielä täysin. Kannattaa myös vaihdella erilaisia tapoja: tehdä videoita, kirjoittaa, puhua ja tehdä monenlaisia erilaisia juttuja.
Tästä hyvänä esimerkkinä on tutkimus, jossa tutkittiin motorisen taidon oppimisesta kahdella lapsiryhmällä. Toinen ryhmä heitti hernepussia ämpäriin kolmesta metristä kahden viikon ajan. Toinen ryhmä taas heitteli metristä, neljästä metristä, ylämäkeen, alamäkeen, eri valaistuksissa ja eri tilanteissa. Kahden viikon harjoittelun jälkeen tehtiin testi kolmesta metristä eli siitä matkasta, mistä ensimmäinen ryhmä oli harjoitellut koko ajan.
Monipuolista harjoitusta saanut ryhmä voitti testin ylivoimaisesti. Tämä on esimerkki siitä, että motorisen taidon oppimisessa monipuolisuus on erittäin tärkeää. Nyt on kuitenkin huomattu, että sama monipuolisen oppimisen arvo on olemassa myös tiedollisessa oppimisessa. Lyhyesti sanottuna kannattaa vaihdella tapoja, käyttää erilaisia metodeja, vaihdella sisältöjä sekä ennen kaikkea kannattaa viedä käytäntöön heti kaikki mitä on oppinut.
Käytännön harjoittelu monipuolisissa erilaisissa tilanteissa on lopulta avain tiedon pitkäkestoiseen muistiin siirtymisessä ja sitä kautta myös oppimisessa.
Tuomo Loukomies
Oppimisvalmentaja
PS. Jätä sähköpostiosoitteesi, jos haluat oppia nopeammin ja hyödyntää koko aivojesi potentiaalin.
Saat heti ymmärtävän lukemisen työkalun, jonka avulla opit nopeammin. Työkalu sisältään videon ja 4 käytännön ohjetta. Klikkaa TÄSTÄ.