Niin, tämähän on se kysymys. Kuinka paljon koulun pitää vielä tarjota pädejä ja kännykkää, kun lapset ovat yhä nuorempana nenä kiinni näytössä? Voiko käydä niin, että lastemme aivot eivät kestäkään jatkuvaa ruutualtistusta? Onko meillä kymmenen vuoden päästä sukupolvi tarkkaavaisuushäiriöisiä, joille kultakalan tarkkaavaisuusjakso (Telegraph) on jo täyttä utopiaa? Pitäisikö koulun olle se rauhoittava paikka, jossa opitaan ja toimitaan ilman pilvipalveluiden pilvilinnoja, kaukana tiedon valtatiestä ja kaiken internetistä
Mitä Steve Jobs edellä, sitä muut piilaakson sandaalihipit perässä. Jobs ei tunnetusti antanut jälkikasvulleen lupaa käyttää iPadia. No, hän poistui keskuudestamme ennen Pokemon GOn esiinmarssia. Sen koukuttavaa voimaa ei hänkään olisi pystynyt lapsiltaan estämään. Kävelyretkien ystävänä Jobs olisi meidän muiden isien tapaan luultavasti kävellyt kuuliaisesti pilttiensä perässä pokehunttaamassa. Opetusalalle vasta tuloillaan oleva teknohuuma on poikinut jo vastareaktion (Taloussanomat).
Voiko vääjäämätöntä jarruttaa?
Onko mitään järkeä yrittää estää vääjäämätöntä? Digitalisaatio, automaatio, keinoäly ja robotiikka ovat jo täällä. Kannattaako harata vastaan ja rajoittaa lapsilta teknologia-altistusta? Kyllä ja ei. Teknologiaan ei kannata suhtautua mörkönä, joka vie työt ja mädättää aivot, lihakset sekä moraalin. Vääjäämätöntä ei voi jarruttaa ja Suomen tulevaisuus on lapsissa, joilla on parhaat mahdolliset valmiudet ottaa tulevaisuus vastaan ja tehdä siitä loistava.
Teknologiaan kannattaa kuitenkin suhtautua pienellä varauksella ja sen asian huomioiden, että ihmisen aivot ja fysiikka eivät evoluution näkökulmasta ole suunniteltu päättymättömään ruutuaikaan.
Kuka tahansa neurotieteistä jotain ymmärtävä voi vahvistaa, että niin aikuisten kuin lastenkin kannattaa pitää ruuduttomia päiviä ja jaksoja, jolloin aivot saavat levätä. Juuri ennen nukkumaan menoa ei kannata tuijottaa ruutua jne. Vaikka kaikkien meidän aivomme kykenevät muovautumaan, niin lapsen aivot ovat supermuovautuvat ja jatkuva ruutualtistus varmasti vaikuttaa aivojen kehitykseen.
Konkreettinen ajattelu
Lisäksi pienten lasten ja hieman suurenpienkin kohdalla on eräs seikka, jota moni ei tule ajatelleeksi: Piaget´n mukaan lapsi siirtyy konkreettisten operaatioiden vaiheesta abstraktiin ajatteluun aikaisintaan 10-12 vuoden iässä. Monet paljon myöhemmin ja jotkut eivät koskaan. Mitä tämä munkkilatina tarkoittaa suomeksi? Sitä, että lapselle se, mitä hän näkee, tuntee ja kokee on totta, eikä hän pysty juurikaan käsitteellistämään ajatteluaan.
Matematiikan oppimisessa tämä tulee erittäin hyvin esille vaikkapa siinä, että, lapsi käyttää paperilla tai ruudulla olevan lukumäärän laskemiseen helmitaulua, sormia tai muita kosketeltavia havainnollistamisevälineitä varmistaakseen lukumäärän. Kuva ei ole täysin totta, ennen kuin siihen voi koskea. Lukumäärän symbolin paperilla tai ruudulla, numeromerkinnän ja kosketeltavän määrän yhdistäminen vaatii opettelua koska lapsen ajattelu on konkreettista. Ruudulla tapahtuvassa oppimisessa on aina abstrakti komponentti. Ruudulla olevan näkee, sitä voi pyyhkäistä, mutta sitä ei voi ottaa käteen ja koskettaa. Lapsi tarvitsee tämän taktiilisen kokemuksen ja konkretian oppimisen tueksi monessa asiassa.
Poraa poralla, elä printterillä
Onneksi suomalaiset opettaja tietävät tämän. En usko, että tämä on ongelma suomalaisissa kouluissa. Kaikesta digitalisaatiosta huolimatta jokin osa toiminnasta tulee toivottavasti tulevaisuudessakin olemaan ihmiseltä ihmiselle, käsin kosketeltavaa ja aidosti kokemuksellista. En toivo, että jatkossa linnunpöntön rakentaminen tapahtuu virtuaalimaailmassa ja todellinen pönttö printataan 3D:nä. Haluan, että lapseni oppivat edelleen poraamaan kirjosiepon koloreiän oikeaan puuhun oikealla poralla.
Tässä vielä lista vanhemmille asioista, liittyen lasten ruutuaikaan ja oppimiseen:
- Kun lapset ovat joka tapauksessa paljon laitteillaan, kannatta pitää huolta siitä, lapset tekevät MYÖS jotain motorisesti kehittävää: muovailu, virkkaus, piirtäminen, nikkarointi, monipuolinen liikkuminen. Ruutu ei korvaa käden taitoja.
- Tee sopimus ruutuajoista ja pidä niistä tiukasti kiinni. Päätteellä olo on erittäin addiktiivista ja tuottaa nopean dopamiinivasteen. Melko nopeasti lapsi voi addiktoitua
- Tylsyyden vastaanottaminen. Yksi vanhemmuuden tehtävistä on tuottaa lapsille pettymyksiä sopivassa suhteessa. Vastaava homma on tuottaa lapsille myös tylsyyttä. Se, että koko ajan ei tarjota valmiita virikkeitä, vaan lapsi joutuu tylsyyden kautta itse keksimään tekemistä ruokkii luovuutta ja on erittäin tärkeää. Vahemmilta tämä vaatii kärsivällisyyttä.
- Jos käytät lapsen ruudulla oloa oman ajan saamiseen, niin tee se tietoisesti.
- Tiedosta, että lapsen "kiltteys" voi olla kaupankäyntiä siitä, että pääsee ruudulle. Kyse voi olla addiktiosta päätteellä oloon. Tunnista lapsen ruutuaddiktio.
- Etsi oppimispelejä, joilla voisi korvata muita pelejä. Hyviä oppimispelejä on jo olemassa, esim. Dragon box. Digitekniikkaa kannattaa muutenkin käyttää "hybridinä", jossa ruudulla olevaa appsia tai muuta asiaa käytetään konkreettisen tekemisen tukemiseen, esim. sienentunnistus metsäretkellä tms.
Jos aihe kiinnostaa niin käy kuunetelemassa podcastit, joissa Lauri Järvilehto ja Paavo Häikiö kertovat näkemyksensä aiheesta.
Tuomo Loukomies
Oppimisvalmentaja
PS. Jätä sähköpostiosoitteesi, jos haluat oppia nopeammin ja hyödyntää koko aivojesi potentiaalin.
Saat heti ymmärtävän lukemisen työkalun, jonka avulla opit nopeammin. Työkalu sisältään videon ja 4 käytännön ohjetta. Klikkaa TÄSTÄ.