Kuulostaa järjettömältä. Jo Sokrateskin taisi sanoa, että oppiminen on muistamista, ei suinkaan unohtamista. On tietysti päivänselvää, että oppimiseen tarvitaan muistia ja muistin toimintaa.
Unohtaminen on muistamisen vastakohta ja ne sulkevat toisensa pois, eikö? Väärin. Tässä asiassa nimittäin on niin, että muistaminen ja unohtaminen ovat kuin vanhan kiinalaisen filosofian Yin ja Yang. Toista ei voi olla ilman toista. Unohtaminen on osa muistia ja muistin toimintaa. Vieläpä aivan olennainen osa.
Siihen, miksi oppiminen on unohtamista tai se vähintään tarvitsee unohtamista, on vähintään kolme syytä:
1. Oppiminen tarvitsee alitajuista tiedon hautumista (incubation). Tämä tapahtuu unohduksen avulla.
2. Oppiminen tarvitsee informaation suodattamista. Turha jää pois, oleellinen jää jäljelle. Unohdus hioo timantin.
3. Unohdus vahvistaa oppimista myös superkompensaation kautta. Kerran unohdettu ja mieleen palautettu jättää vahvemman muistijäljen.
Hautuminen
Tarkastellaan unohtamista hieman lähemmin. Oletko koskaan askarrellut mieltäsi kaihertavan ongelman parissa? Olkoon se vaikka matematiikan tehtävä, jota yrität ratkoa toista tuntia, eikä ratkaisua tunnu löytyvän. Lopulta luovutat ja lähdet ulos. Vietät illan katsellen TV:tä ja menet nukkumaan. Unohdat koko ongelman olemassaolon. Aamulla heräät ja silmäsi osuvat pöydällä lojuvaan avoimeen matematiikankirjaan. Hetken mielijohteesta palaat tehtävän pariin ja ongelman ratkaisu onkin melkein valmiina mielessäsi.
Mistä tämä johtuu? Aivomme ovat usein tilanteessa, jossa muistia, ongelmanratkaisua tai tietoista ajattelua rajoittavat ennakkokäsityksemme, joihin olemme jääneet jumiin. Nämä ennakkokäsitykset ovat enimmäkseen tiedostamattomia ja niistä on melkein mahdoton päästä eroon tietoisella ajattelulla ja ponnistelulla. Vasta kun aivomme irrottavat otteensa koko ongelmasta ja jätämme asian hautumaan, voimme myös unohtaa rajoittavat ennakkokäsityksemme ja päästä eteenpäin ongelmanratkaisussa.
Sama pätee asioiden muistista palauttamiseen. Usein emme saa palautettua muistiimme säilömäämme nimeä tai asiaa mielemme, vaikka kuinka yritämme. Nimi on aivan “kielen päällä”, mutta ei tule ulos. Vasta kun lopetamme yrittämästä, luovutamme ja päästämme irti, siis unohdamme, muistimme toimii vapaasti ja hakemamme tieto palaa mieleemme.
Varmasti melkein jokaiselle on tuttu tilanne koulu tai opiskeluajoilta, jossa tiedämme lukeneemme jonkun asian, jota tentissä tai kokeessa kysytään. Koetilanteessa emme saa palautettua sitä mieleemme ja lopulta palautamme paperin ja poistumme koesalista. Mentyämme ystävien kanssa kahville, tieto tupsahtaa kesken rupattelun mieleemme aivan itsestään selvänä.
Koetilanteen stressi on luonut aivoillemme tilanteen, jossa mielestä palauttaminen on vaikeaa. Autonomisen hermoston sympaattinen puoli on aktiivinen, kiihdyttää vireys ja stressitilaamme ja vaikeuttaa tiedollisia toimintojamme. Vasta kun unohdamme kokeen ja stressitila hellittää, mielestä palauttaminen mahdollistuu ja muistamista voi tapahtua. Tämän kaltainen muistaminen onkin yleensä parhaimman laatuista oppimista, sillä enää emme luultavasti kyseistä tietoa unohda koskaan.
Nykytutkimuksen mukaan suuri osa oppimastamme on implisiittistä, siis tiedostamatonta ja vaistomaista. Voimme yrittää tietoisesti ja loogisesti luoda hyvät edellytykset oppimiselle, mutta vasta alitajuinen, unohtamiseen ja mieleen palauttamiseen perustuva prosessi, jota emme todellisuudessa pysty hallitsemaan, takaa todelliset oppimistulokset. Valitettavasti tiedostamatonta unohdukseen perustuvaa alitajuista hauduttelua emme pysty kiirehtimään.
Toimittaja Jani Kaaro kirjoittaa YLE:n tiedesivuilla artikkelissa “Edistävätkö läksyt oppimista?” siitä, että uusimman kiistämättömän tutkimuksen mukaan läksyjen tekeminen ei alakoulussa edistä oppimista lainkaan ja ylemmilläkin luokilla vain hyvin vähän. Miksi näin on? Vastaus tähän arkijärjen vastaiseen tutkimustulokseen on se, että perinteisesti läksyjen tekeminen on ollut toistavaa, kertaavaa ja hyvin eksplisiittisesti säädeltyä toimintaa. Luultavasti on myös niin, että läksyjen tekeminen tapahtuu liian nopeasti asian oppimisen jälkeen, samana tai seuraavana päivänä. Oikea hetki saattaisi olla vaikkapa viikon hauduttelun jälkeen.
Vasta asioiden hauduttaminen antaa alitajunnallemme mahdollisuuden tehdä unohtamistyötään, joka on oppimiselle välttämätöntä.
Suodattuminen
Toinen tilanne, jossa oppiminen vaatii unohtamista, on suodattaminen. Opiskelussa aivomme altistuvat usein valtavalle määrälle tietoa hyvin nopeassa aikataulussa. Koulussa, opiskelussa ja itseopiskelussa käy usein niin, että tietomäärä ylittää moninkertaisesti sen, mitä pystymme omaksumaan. Tulee niin sanottu informaatioähky. Tiedämme, että seassa oli joitakin aivan keskeisen tärkeitä asioita, mutta pelkäämme, että ne hukkuvat kaiken valtavan tiedon alle.
Aktiivinen unohtaminen esimerkiksi unen aikana häivyttää pikku hiljaa muististamme paljon vähemmän tärkeää asiaa taustalle ja antaa meille mahdollisuuden muistaa oleellisin. Tilannetta voisi verrata vaikkapa rantaveteen kaadettuun sorakasaan, josta aallot pikkuhiljaa vievät hienomman hiekan mukanaan. Lopulta jäljellä ovat vain isoimmat kivet, ne tärkeimmät asiat.
Superkompensaatio
Kolmas tapa, jolla oppiminen vaati unohtamista, on urheilusta tuttu superkompensaatio. Kun unohdamme jotain oppimaamme ja kertaamme sen, palautuu se mieleemme hiukan vahvempana muistijälkenä kuin aikaisemmin. Muistijälki, joka jää kertaalleen unohdetusta ja kerratusta asiasta on voimakkaampi kuin asiasta, joka jää kerrasta mieleen, mutta kuitenkin himmenee pikku hiljaa pois, jättäen jäljelle vain uskomuksen siitä, että osaamme tai muistamme sen.
Kokeiden järjestämistä tutkittaessa on todettu, että opetettava asia, josta järjestetään koe ennen kuin sitä on mitenkään opetettu, jää paremmin oppilaiden mieleen kuin asia, joka vain opetetaan. Esikokeesta saatu epäonnistuminen pyyhkii pois osaamisharhan, joka meille kaikille tulee luettuamme tai kuultuamme jonkun mielenkiintoisen asian tai tiedon. Uskomme, että: “Näin tärkeä ja mielenkiintoinen tieto kyllä jää mieleen kerrasta”. Eipä jääkään. Kun olemme osallistuneet ensin kokeeseen, jossa emme menesty alkuunkaan, mutta saamme oikeat vastaukset välittömästi kokeen jälkeen, on tuleva opetus tehokkaampaa ja oppimistulokset parempia.
Vaikka Banduran minäpystyvyysteorian mukaan positiivinen käsitys omista kyvyistä parantaa oppimistuloksia, niin osaamisharhasta on haittaa oppimiselle, emmekä vahvista oppimistamme riittävästi, koska uskomme osaavamme ja oppivamme vähemmällä kuin todellisuudessa olisi tarpeen. Jos meillä on kokemus siitä, että emme osaa opeteltavaa asiaa tai osaamme sen heikosti, on meillä taipumus kerrata sitä huolellisemmin ja paremmin. Tämä johtaa parempiin oppimistuloksiin.
Koska asiat, jotka tiedämme unohtaneemme tai joiden uskomme olevan vaikeita muistaa tai palauttaa mieleen, vaativat huolellista opiskelua tai kertaamista, johtaa se voimakkaampaan muistijälkeen. Toisin sanoen superkompensaatio oppimisessa on sitä, että kertaamme, käytämme parempia muististrategioita ja luomme tietoisesti monipuolisempia muistijälkiä varmistaaksemme oppimistuloksen. Epävarmuuttamme vedämme siis muistille paremman treenin, joka auttaa mieleen palauttamista olennaisesti.
Tuomo Loukomies
oppimisvalmentaja
KIRJALLISUUTTA JA LUETTAVAA:
Carey, B. 2014. How we learn. Random house, New York.
Eysenck, M.W., Keane, M.T. 2010. Cognitive psychology: A Students handbook, sixth edition. Psychology press. Gosport
Hietanen, M. Erkinjuntti, T, Huovinen, M. 2005. Tunne muistisi. WSOY, Porvoo
Kaaro, J. 2015. Edistävätkö läksyt oppimista? Artikkeli YLE tiede sivuilla osastolla ”Uskomattomat aivot”.
Kalakoski, V., 2007. Muistikirja. Edita, Helsinki
Nukari, J. 2014. Työmuisti ja tarkkaavuus oppimisen pullonkauloina. Kuntoutussäätiön luennot 31.1.2014
Schunk, D.H et al. 2010. Motivation in education. Pearson education Inc. New Jersey
PS. Jätä sähköpostiosoitteesi, jos haluat oppia nopeammin ja hyödyntää koko aivojesi potentiaalin.
Saat heti ymmärtävän lukemisen työkalun, jonka avulla opit nopeammin. Työkalu sisältään videon ja 4 käytännön ohjetta. Klikkaa TÄSTÄ.